Kirkonkylän Nuorisoseura |
|
Etusivu 4H -yhdistys Kirkonkylän NS Kokoomusnuoret Kulttuurin Ystävät Laulumiehet Maaselän Latu Musiikkiopiston kannatusyhdistys Tenniskerho Urheiluautoilijat Paluu yhdistyksiin |
![]() Kirkonkylän nuorisoseuran toimitalo Sampola. Reisjärven Nuorisoseura on perustettu 1902 syys- lokakuussa.
Perustavasta kokouksesta, joka on pidetty Savolassa ei ole säilynyt tallessa
pöytäkirjaa, mutta tutkimus ja muistitieto osoittaa perustavan kokouksen olleen
syys- lokakuussa. Vaikka keskustelua seuran perustamisesta on ollut pitäjämme
nuorison keskuudessa jo aikaisemminkin ja erikoisesti kesällä 1902.Vuonna 1907 on rakennettu ensimmäinen talo nykyiselle paikalle, minkä vihkiäisjuhla on ollut v. 1908 kesällä ja nimeksi on tullut Sampola. Monien korjauksien ansiosta tässä talossa toimittiin 21 vuotta. 1928 rakennettiin nykyinen ajanmukaisempi toimitalo. 1980-luvun loppupuolella Sampola kunnostettiin ja modernisoitiin nykyaikaisemmaksi. Sampola on iästään huolimatta, tai kenties juuri siitä johtuen, vaikuttava rakennus. Modernisointi on tuonut sinne kaikki nykyajan ylellisyydet entisaikojen kaikuja unohtamatta. Sampolan taloa saa kysellä käyttöönsä Kirkonkylän Nuorisoseuran puheenjohtajalta Mikko Huuskoselta 044-038 1352. ![]()
![]() |