Reisjärven kunta - Vanhat elinkeinot

Elinkeinorakenne	Käsityöläiset
Metsätyöt	Sepät

Elinkeinorakenne

Reisjärvellä maatalouden osuus väestöstä oli erittäin suuri ja se oli tärkeä elinkeino aina toiseen maailmansotaan asti. Melkein kaikissa maataloissa oli karjaa, ja peltojakin oli sen verran, että osa vuoden aikana tarvittavasta ravinnosta oli turvattu. Maataloustuotantoon ottivat osaa myös varsinaisten maanviljelijöiden lisäksi myös virkamiehet ja toimihenkilöt. Myös papiston palkasta huomattavan osan laajan virkatalon viljelemisestä saatu tuotto.

Reisjärvellä maatalous oli pääelinkeino koko kauden 1860-luvulta toiseen maailmansotaan saakka; osin sodan jälkeenkin. Jopa yhdeksän kymmenestä reisjärvisestä sai maatalousesta pääelantonsa koko ajanjakson toisen maailmansotaan saakka. Reisjärvi oli viime vuosisadalla maataloudellisesti raja-aluetta. Kunta kuului lännestä päin Pohjanmaan viljelyalueisiin, mutta Reisjärven katsottiin kuuluvan myös itäsuomalaiseen kaskiviljelyalueeseenkin aina 1830-luvulle asti. Kaskesta saatiin tuolloin 10-15% Lehmä

leipäviljasadosta. Reisjärvellä oli 1870-luvun loppuun vielä vanhanaikainen menetelmä, sillä kunnassa oli yleisesti kaksivuoroinen viljelymenetelmä. Tämä tarkoitta sitä, että pellon pääkierrossa vuorottelivat järjestyksessä kesanto-ruis-kesanto-ohra. Tämän pääkierron seuraksi alkoi ilmaantua 1850-luvun tienoilla erilaisia sivukiertoja, mutta niillä ei ollut suurta merkitystä.

Sato- ja kylvötilasto näyttää, että kaksivuoroviljely oli käytössä aina 1890-luvulle alkuun saakka. Ruista kylvettiin 2/3 osaa ohran kylvömäärästä. Kaura, joka on meidän kolmas tärkeä viljakasvi alkoi yleistyä 1880-luvun loppu vuosina jolloin sen kylvömäärä nousi hetkessä kymmenkertaiseksi. Kaura käytettiin Länsi-Suomessa alusta alkaen ainoastaan rehuviljana ja sen käyttö ihmisravintona oli harvinaista. Kauran tulo viljely- kiertoon muutti sen kolmivuoroiseksi: kesanto-syysvilja-kevätvilja. Kaura viihtyi happamilla suomailla, joten sen yleistyminen aiheutti laajamittaiset suomaiden raivaukset. Peruna oli eräänlaisena sivukiertona, joka oli varsin laajamittaista jo 1870-luvulla. Perunaa kylvettiin hehtaarille keskimäärin 30 hehtoa, joten viljelyalaksi tuli esimerkiksi vuonna 1890 miltei 65 hehtaaria.

Rukiin asema alkoi kohota 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana, ja jo vuonna 1910 se oli noussut ohran rinnalle. Joten rukiista tuli jo vuonna 1920 Reisjärvelläkin pääasiallinen leipäviljalaji. Kauran viljely lisääntyi myös 1920-luvulla ja kaura ohitti ruiksen 1920-luvun loppuun tullessa. Valtiovallan toimenpiteet 1930-luvulla, lähinnä sekoituspakko, saivat vehnänviljelyn lisääntymään aina Oulun läänissä saakka. Sekoituspakolla koetettiin lisätä maamme viljantuotannon omavaraisuusastetta, ja vuonna 1938 se ulotettiin koskemaan myös vehnää. Reisjärvellä heinäviljelyyn alkoi täten kulua suurin osa kunnan peltoalasta, niin jo vuonna 1920 peltoheinän viljelyala oli Reisjärvellä suurempi kuin vehnän, rukiin, ohran, kauran ja perunan viljelyalat yhteensä.

Karjan tehtävä oli vanhassa omavaraisessa maataloudessa kaksijakoinen. Karjan tuotteina saatiin omassa taloudessa tarvittava liha, voi, maito, villa ja vuodat. Toisaalta karja tuotti lantaa ravinteiltaan köyhien viljapeltojen lannoittamiseen. Reisjärvellä oli vuonna 1877 reilut 1300 tuottavaa lehmää, mutta sitten määrä alkoi laskea, kunnes 1890-luvulla lehmien lukumäärä alkoi nousta ja ensimmäinen huippu saavutettiin vuoden 1910 tienoilla, jolloin lehmiä oli miltei 1900.

Metsätyöt

1600-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan asti reisjärveläiset talonpojat saivat tervanpoltosta kaipaamiaan lisätuloja. Vuonna 1850 arvioitiin kuitenkin koko maassa puun hyötykäytöstä tulleen 91% kotitarvikekäytöstä. Sahaustoiminnan alkaminen Kalajokilaaksossa nosti metsien arvoa myös Reisjärvellä.

Metsien arvon kohoamisesta eivät hyötyneet ainoastaan maanomistajat, vaan hakkuu- ja ajotyöt talvella ja uitot keväällä työllistivät paljon miesväkeä ja tarjosivat ansiomahdollisuuksia maaseudun pieneläjille. Reisjärven pitäjäläiset kävivät varsin paljon metsätöissä ja uitoilla oman pitäjän rajojen ulkopuolella. Nyt oli mahdollista ansaita rahaa ja ostaa sillä tavaraa kaupasta. Metsien arvon nousun myötä alkoi siirtyminen omavaraistaloudesta vaihdantatalouteen.

Käsityöläiset

Talonpojat suoriutuivat entisaikaan itse useimmista käsitöistä. Joillakin käsityöaloilla omatarvekotiteollisuus saattoi laajentua lisätulojen tarpeessa sivutoimiseksi ansiotyöksi.

Reisjärvellä kudottiin 1890-luvulla jonkin verran kankaita myyntiin. Rukit, puu- ja kupariastiat mainitaan myös myytyinä kotiteollisuustuotteina. Kaikkia käsitöitä ei kuitenkaan itse valmistettu, joten tarvittiin ammattikäsityöläisiä. Keväisin ja syksyisin odotettiin suutarin saapumista taloon. Suutari kuljetti työkalunsa ja lestinsä suutarinarkussa. Talossa hänelle varattiin valoisa työskentelytila ikkunan äärestä ja hän vietti talossa useita päiviä riippuen teetettävien kenkien määrästä.

Räätäli kiersi suutarin tavoin talosta taloon tekemässä miesten parempia pukuja. Talonväki nouti räätälin tavaroineen taloon. Räätälillä oli tavallisesti oppipoika eli kisälli mukanaan. Asiakaspiirinä oli yleensä oma kylä, mutta taitavaa räätäliä kuljetettiin kauempaakin.

Sepät

Seppä oli kylän arvostetuimpia henkilöitä. Seppä tunsi myös itse arvonsa. Sepältä lainattiin hevosta tarvittaessa ja hänen puu- ja heinätalkookutsuaan noudatettiin poikkeuksetta. Kesällä niittoaikaan sepällä oli kiireisintä. Viikatteita ja sirppejä tuotiin kallittaviksi lähipitäjistäkin.

Kupari- eli vaskiseppä oli vielä tämän vuosisadan alussakin merkittävä käsityöläinen. Parhaana aikana oli Reisjärvellä kolme samanaikaista pajaa. Kuparisepät valmistivat kaikkia koti- ja maataloudessa tarvittavia astioita. He tekivät jonkin verran myös muita peltitöitä sekä valutöitä ja rautatakeita. Reisjärveltä löytyi ennen myös nahkurinverstas ja värjäämö.