Marika Paavolalta ilmestyi ensialbumi


Marika Paavola & Baroque esitti seurojentalolla kappaleita juuri ilmestyneeltä esikoislevyltä. Kuva Merja Leppälä, Reisjärvi lehti

Merja Leppälä

   Reisjärven Vuoden yrittäjäksi julkistamistilaisuuden ohessa Kangaskylän seurojentalolla oli Marika Paavolan ensialbumin julkistamisjuhla. Marika Paavola on tänä vuonna palkitun Vuoden yrittäjä Reijo ja Aira Paavolan tytär.
   Marikan levynjulkistamistilaisuus oli samalla hyväntekeväisyysjuhla, jonka tuotto meni artistin toivomuksesta kokonaisuudessaan Reisjärven syöpäkerhon jäsenten hoitokustannuksiin. Levynjulkistamistanssit alkoivat illalla kello 21.00 ja siitä saadut lipputulot samoin kuin järjestelyihin ja ohjelmiin osallistuneet henkilöt lahjoittivat palkkionsa syöpäkerholle. Juhlaan osallistuvilla vierailla oli myös mahdollisuus antaa tilaisuudessa vapaaehtoinen tukensa hyväntekeväisyyteen.
   Marika halusi juhlistaa oman ensimmäisen pitkäsoiton ilmestymistä omassa synnyinpitäjässään jo ennakkoon. Virallinen julkistamispäivä levyllä on tänään keskiviikkona Jyväskylässä.
   24-vuotiaan Marika Paavolan esikoisalbumi on nimeltään "Uuteen aamuun" ja se sisältää 14 uutta tanssittavaa iskelmää.
   - Itse tykkään levystä ja olen siihen tyytyväinen. Se sisältää monipuolista tanssimusiikkia, jota ihmiset tykkäävät tanssia sekä kuunnella, kertoo Marika.
   Tällä hetkellä Jyväskylässä asuva Marika on harrastanut laulua 9-vuotiaasta asti ja yltänyt kahteen otteeseen tangomarkkinoilla Seinäjoelle saakka. Suomen Tähti -kilpailussa vuonna 2002 Marika sijoittui kolmanneksi. Keikkakokemusta eri bändien kanssa on kertynyt niin lavoilta kuin konserteista ympäri Suomea. Nykyinen bändi kantaa nimeä Baroque.

Levy tehty ajan kanssa

   Laulut uudelle levylle on valittu huolella ja levyä on tehty ajan kanssa. Ensialbumin kappaleet ovat yhtä lukuun ottamatta rovaniemeläisen Jukka Karppisen käsialaa. Karppinen ei ole eilisen teeren poika, vaan hän on tehnyt sävellyksiä mm. Arja Korisevalle.
   Marika iloitsikin, että saa vihdoin esittää keikoilla omia kappaleita, jotka on nimenomaan tehty hänelle. Pitkä tie on kuljettu, että tähän on päästy ja levyn julkistamistilaisuudessa Marika halusikin esittää erityiskiitokset Tapio Paalavuolle, joka oli avainhenkilö, kun Marikan, Musiikkifarmin ja sitä myötä Baroquen yhteistyö alkoi vuonna 2002. Yhteistyö on sujunut hyvin ja näkyvä esimerkki siitä nyt ilmestynyt levy. Uudelta levyltä lohkaistiin keväällä 2004 ensisingle "Vie minut pois" sekä "Suudella et saa", jotka ovat soineet ahkerasti niin radioissa kuin keikoilla ympäri Suomen.
   - "Vie minut pois" Kappale on Jukka Karppisen sanoittama ja syntyi tangomarkkinoiden jälkimainingeissa, kun oli tiputtu pois kolmen parhaan joukosta. Kappale kertoo siitä, että kaikki ei ole kultaa, vaan kulissien takaa löytyy myös muuta, kertoi Marika taustaa seuraavaksi esittämälleen kappaleelle.
   Levyn tuottaja, musiikkifarmin toimitusjohtaja sekä yhtyeen kosketinsoittaja Asko Luomala totesi julkistamistilaisuudessa Kangaskylän seurojentalolla, että nykyään tehdään paljon levyjä ja harva pääsee valtakunnan mediaan.
   - Radio on nykyään tärkeä media artistille. Omasta kokemuksesta tiedän, että joka viikko radioille tulee kymmeniä jopa satoja levyjä, joista ehkä yksi saattaa päästä radioon, kertoi Luomala.
   Marikan levy on tehty ensisijaisesti tanssittavaksi ja kuunneltavaksi. Levyltä löytyy niin foxia, tangoa kuin myös menevämpääkin musiikkia. Levyntuottajalla, musiikkifarmin toimitusjohtajalla sekä kosketinsoittaja Asko Luomalalla oli kunnia perjantaina luovuttaa ensimmäinen CD Marika Paavolalle. Omat cd-levyt saivat myös kaikki bändin jäsenet. Myös yleisöllä oli mahdollisuus ostaa "Uuteen aamuun" levyä illan aikana erikoishintaan.
   Levyn ojentamisen yhteydessä Luomala luovutti Marikalle myös herätyskellon, jonka voimalla ainakin herää uuteen aamuun. Levyn julkistamistilaisuudessa Kangaskylän seurojentalolla oli runsas joukko reisjärvisiä. Vuoden yrittäjän julkistamisen ja Marikan levynjulkistamisen kunniaksi juotiin yhteiset täytekakkukahvit, jonka jälkeen ilta jatkui hyväntekeväisyystansseilla, jossa tahdit takasi Marika & Baroque.