Reisjärven kunta - Väestö ja kulttuuri

Suomusjärven kulttuuri	Ensimmäiset asukkaat
Kampakeraaminen aika	Nopea kasvu
Myöhemmät ajat	Väkiluvun kehitys
Ennen vakinaista asutusta	Siirtolaisuuden jaksot

Suomusjärven kulttuuri

Vanhimmat Reisjärveltä löydetyt esihistorialliset esineet voidaan ajoittaa Suomusjärven kulttuurin (n.6000-4000 eKr.) aikoihin. Kalajan Niinikoskesta, joka syntyi noin vuonna 6200 eKr., on kuivaustöiden yhteydessä löydetty kolmisenkymmentä kiviesinettä sekä esikeraamisia että myöhäisempiä tyyppejä. Monet esineet ovat luultavasti olleet Niinikosken voimalle toimitettuja uhreja kalansaaliin turvaamiseksi.

Koskesta on löytynyt myös nuorempia esineitä, joiden tarkkaa ikää on vaikea määrittää, mutta joidenkin arvellaan olevan jopa alle 3500 vuotta vanhoja. Esihistoriallisen ajan esineitä on löydetty kuntamme alueelta yli seitsemästäkymmenestä tunnetusta paikasta, mutta Niinikosken lisäksi vain Vedenpäästä ja Käännästä on löytynyt suurempia määriä. Suurin osa löydöksistä sijoittuu aivan vuoden 5000 eKr. rantaviivan paikkeille.

Kampakeraaminen aika

Kampakeraamisen ajan (n.4000-3000 eKr.) esineistöä on Reisjärveltä löydetty ainoastaan Hylkirannan Luotolasta, kirkonkylän Hietalan asuinpaikalta sekä Niinikoskesta. Ns. varhaiskampakeramiikkaa on löydetty ainoastaan Luotolasta, mutta noin vuoden 3500 eKr. jälkeen valmistettua tyypillistä kampakeramiikkaa on löydetty myös Hietalasta ja Niinikoskesta. Luotolasta löytyi myös kampakeraamiselle kulttuurille tunnusomaisia tuontiraaka-aineista tehtyjä esineitä: piinuolenkärki ja meripihkakoru.

Keramiikan lisäksi näihin aikoihin ryhdyttiin tekemään uusia esinemuotoja, mutta vanhat mallit jäivät kuitenkin vielä käyttöön. Niinikoskesta löydettyjen kiviesineiden joukossa on myös yksi itäkarjalainen taltta, joka on juuri tämän tyylin edustaja. Lounaiselle Suomelle tyypillistä myöhäiskampakeramiikkaa ei Reisjärveltä ole löydetty, mutta Niinikoskesta löydettyjen esineiden joukossa on ajalle tunnusomainen liuskeesta valmistettu pitkä ja ohut Pyheensillan nuolenkärki.

Reisjärven ympäristön asutus väheni koko kampakeraamisen kauden ajan, mutta Luotolan löydöissä näkyy Reisjärven asutuksen jatkuvuus siten, että paikalta on löydetty varhais- ja tyypillisen kampakeramiikan lisäksi Pöljän keramiikkaa, jota sisämaan ja Itä-Suomen kivikautinen väestö valmisti noin vuodesta 3000 vuoteen 1800 eKr.

Myöhemmät ajat

Nuorakeraaminen ja Kiukaisten kulttuuri

2500 eKr. saapui lounaiseen Suomeen Baltian suunnasta uutta väestöä ja syntyi nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri. Noin 1800 eKr., eli samoihin aikoihin, kun sisämaassa lakattiin valmistamasta Pöljän keramiikkaa, syntyi Lounais-Suomeen kampakeraamisen ja nuorakeraamisen kulttuurin väestöjen "sekakulttuuri", ns. Kiukaisten kulttuuri. Tämän kulttuurin vaikutusalue ei ulottunut Pohjanmaalle, mutta silti Reisjärveltä on löytynyt kaksi Kiukaisten tyypin kivikirvestä, jotka ovat sille kulttuurille hyvin tunnusomaisia. Toinen löytyi Kiljanjärven eteläpään rantahietikosta ja toinen 1900-luvun alussa ilmeisesti Niinikoskesta.

Vuoden 1300 eKr. paikkeilla alettiin Suomeen tuottaa sekä idästä että lännestä kuparin ja tinan seoksesta pronssista valamalla valmistettuja esineitä. Näitä esineitä ei kuitenkaan Reisjärveltä ole löydetty, mutta pronssikautisia kiviesineitä kuntamme alueelta on löytynyt. Vuonna 1957 kirkonkylän Luomalan talon maalta löytyi reiällinen rombikirves ja vuosisadan alussa Lokkiperältä Norssinjärven koillisrannalta vedestä kvartsista valmistettu nk. tasakantainen nuolenkärki.

Reisjärven Luotolan asuinpaikalta löytyi kaivauksissa vanhemman ajan keramiikan ohella myös Pohjois-Pohjanmaan alueelle tunnusomaista Säräisniemen keramiikkaa. Alueen asukkaat valmistivat tätä keramiikkaa noin vuodesta 1200 eKr. vuoteen 300 jKr. eli pronssikauden alusta aina pitkälle rautakauteen asti. Tämän keramiikan jälkeen Sisä- ja Pohjois-Suomessa alkoi keramiikaton kausi. Saviastiat korvattiin ehkä kaupan välityksellä saaduilla kevyemmillä ja kestävämmillä kuparikattiloilla. Keski-Suomen pohjoisosista ja Kalajokilaaksosta on yksittäisiä löytöjä koko rautakauden ajalta, mutta Reisjärveltä ei ole löydetty yhtään tämän kauden rauta- tai pronssiesinettä.

Seuraavat todisteet Reisjärven alueen asutuksesta ovat vasta keskiaikaisia asiakirjoja, mutta tämä ei kuitenkaan todista, etteikö alueella olisi ollut asutusta tälläkin välillä.

Ennen vakinaista asutusta

Vakinainen asutus syntyi Reisjärven alueelle vasta 1550-luvulla. Ennen vakituisten asukkaiden tuloa oli kuitenkin paljon toimintaa. Alueella sijaitsi Kalajärvi eli Kalajanjärvi, joka oli siihen aikaan koko Kalajoen vesialueen suurin järvi. Nimensä järvi oli saanut kertoman mukaan kalaisuudestaan, joten se tarjosi erinomaisen kalastuspaikan. Seudulla liikkui myös paljon turkiseläimiä. Reisjärven alue Kalajoen latvavesillä oli usein metsämiesten päämääränä.

Seudulle oli hyvät kulkuyhteydet ajan tärkeimpiä kulkureittejä, vesiteitä, pitkin. Etelässä ja idässä aivan Maanselän tuntumassa olivat Pohjois-Hämeen ja Savon suurten vesireittien latvajärvet ja lounaassa Lestijoen lähdejärvi, Lestijärvi. Lännestäpäin on helppo tulla Reisjärvelle pitkin Kalajokea, jonka latvavedet ovat Reisjärven alueella.

Reisjärven alue sijaitsi Pohjanmaan, Savon ja Hämeen maakuntien raja-alueella, ei se ollut kenenkään kiistattomassa omistuksessa. Ensimmäisinä seudulle tekivät metsästys- ja kalastusretkiä hämäläiset, mutta hyvin pian kainulaiset ajoivat heidät takaisin Maanselän tuntumaan. Kainulaisten jälkeen 1100-luvulta lähtien valta-aseman pohjoisen retkeilijöinä ja verottajina perivät pirkkalaiset, jotka jäivät asumaan Kalajoen suuseudulle.

Ensimmäiset asukkaat

Ensimmäiset tunnetut asukkaat, Pekka Heikinpoika Räisänen, Heikki Parkkinen ja Antti Pesoinen, saapuivat Reisjärvelle 1550-luvun alkupuoliskolla. Ensimmäisen kerran heidät mainitaan vuoden 1556 sakkoluettelossa. Pian heidän tulonsa jälkeen alkoi varsinainen asutusryntäys, sillä vuoden 1557 maakirjan mukaan Reisjärvellä asuivat Heikki ja Lauri Leppäinen, Olli Tenhoinen, Olli Pennainen, Antti Mikkoinen, Paavo Pesoinen, Paavo Haikoinen ja Heikki Leppäinen jo tunnettujen lisäksi. 1550-luvun kuluessa seudulle saapui vielä Paavo Kopoinen. Tulijat olivat savolaisia kaskimiehiä, joille riitti Reisjärvellä runsaasti koskematonta havumetsää raivattavaksi.

Asutus keskittyi lähinnä Kiljanjärven reitin ja Vuohtajärven rannoille. Pekka Räisänen perusti Räisäsen talon Kalajanjärven yläpuolelle, Antti Pesoinen rakensi Pesolan talon Kankaan Kiljanjärven alapäähän, ja Heikki Parkkisen talo Parkkinen oli Kiljanjärven rannalla. Paavo Pesoinen perusti talonsa, joka 1600-luvulla sai Puurulan nimen, lähelle Antti-veljeään Korpikiljan rannalle. Leppäisen veljekset Heikki ja Lauri rakensivat Leppälän talot Vuohtajärven luoteiskolkkaan. Paavo Haikoisen isännöimä Haikolan talo sijaitsi Reisjärven nykyisen kirkon lähettyvillä.

Nopea kasvu alkaa

Reisjärven talojen lukumäärä nousi viidessä vuodessa 1560-1565 yhdeksästä talosta 23:een. Savolaiset tulivat suurella joukolla ja asettuivat siihen asti asumattoman Kalajanjärven rantaan. Ensimmäisenä talonsa rakensivat Kalajanjärvelle Olli Änäkkäinen, Antti Suihkoinen ja Paavo Rautaparta eli Partainen. Heidän lisäkseen on vuoden 1565 maakirjassa, jolloin Kalajanjärvi merkittiin omaksi kyläkseen, mainittu uusia kaskenpolttajia Kalajanjärvellä: Lauri Karjainen, Matti Hakuni, Perttu Lappalainen, Yrjö Leppäinen, Pekka Mustoinen ja Antti Saaripää. Vuosikymmenen lopulla Reisjärvelle perustivat vielä talonsa Hannu Mikkoinen, Pieti Hynyinen, Heikki Partainen, Paavo Antinpoika Mikkoinen ja Tapani Kiiskinen ja Kalajanjärvelle Lauri Jäppinen, Lasse Lokkinen ja Pekka Suihkonen.

Läheskään kaikki 1550- ja 1560-lukujen asutusryntäyksessä Reisjärvelle perustetut talot eivät jääneet pysyviksi. Kun ensimmäisinä tulleet olivat kaskenpolton ohella raivanneet pysyviksi pelloiksi parhaat viljelysmaat, eivät myöhemmin tulleet pysyvien peltojen raivausta kannattavana ja vaihtoivat paikkaa. Kaskitalonpojat pysyivät noin 10-20 vuotta samassa paikassa ja vaihtoivat sitten asuinpaikkaa. 1500-luvun lopun väestön väheneminen muuttui taas vilkkaaksi 1600-luvun alussa. Uudistiloja perustettiin nyt lähinnä Reisjärven etelärannalle ja Vuohtojärven itärannalle. 1600-luvun aikana Reisjärven taloluku ei lisääntynyt ratkaisevasti. Uusia tiloja perustettiin, mutta niitä myös autioitui. Asutustoiminta elpyi 1680-luvulla, mutta nousu päättyi vuosien 1695-1697 nälkävuosiin.

Reisjärven taloluku vuosina 1607-1700

1607	26
1620	24
1633	28
1663	29
1700	33

Väkiluvun kehitys

Reisjärven väestön kehitys oli 1860-luvun alkuun asti nopeaa: noin kaksikymmentä henkeä vuodessa. Elämä Reisjärvellä muuttui vuoden 1865 tienoilla. Katovuodet koskettivat Reisjärveä, täällä kuoli kolmanneksi eniten kaikista Suomen kunnista, väestöstä jopa 22%. Reisjärvellä kuolleisuutta lisäsi myös kylmä ja runsasluminen talvi 1867-68 sekä nopeasti levinnyt lavantauti.

Vuonna 1868 Suomessa 60 000 kuolleesta 57 000 kuoli lavantautiin. Vuonna 1868 Reisjärvellä kuoli 422 henkeä, kun seuraavana vuonna luku oli 45. Suuri Pohjan sota ja isoviha hidastivat asutustoimintaa 1700-luvun alussa. Vuoden 1719 manttaaliluettelon tiedot tilanteesta Reisjärvellä vaikuttavat lohduttomilta: asukkaita oli 8 talossa ja autiona oli 24 taloa. Kuitenkin isonvihan ajan loputtua autiotilat asutettiin melko nopeasti uudelleen parin vuosikymmenen kuluessa.

1700-luvun puolivälin jälkeen uusia tiloja alettiin perustaa huomattavasti enemmän ja väkiluku kasvoi nopeasti. Reisjärven järvien ja jokien rannoilla oli vielä paljon hedelmällistä maata viljeltäväksi. Vuosina 1750-1799 Reisjärvelle perustettiin 31 kruununuudistilaa, jotka lisäsivät eniten kunnan tilalukua. 1700-luvun lopulla toteutetussa isossajaossa, joka saatettiin Reisjärvellä päätökseen vasta 1844, metsät jaettiin talojen kesken niiden manttaaliluvun mukaan ja liikamaa erotettiin kruunulle uudisasutuksen käyttöön.

Väkiluvun lisääntyessä uusien tilojen perustamispaineet kasvoivat. Halkomalla syntyi Reisjärvelle 23 uutta tilaa vuosina 1800-1839. Vuosien 1815-1855 välisenä aikana Reisjärven torppien lukumäärä nousi viidestä torpasta 20:een. 1840-luvun lopulla perustettiin Reisjärvelle 40 kruununuudistilaa. Tilojen lisääntyessä asutus levisi yhä syvemmälle metsiin jokien ja purojen varsille aivan Reisjärven rajoille saakka.

Reisjärven asukasluku lähti nousuun 1870-luvulla. Nousua jatkui aina 1930-luvulle asti. Ensimmäisen maailmansodan aikaan ja vuosisadan vaihteen katovuosina koettiin ainoat taantumat. Korkeimmillaan väkiluku oli toisen maailmansodan jälkeen, jolloin asukkaita oli yli 5 000 henkeä. 1960-luvulla alkoi sitten asukasluku laskea ja vuonna 1998 on Reisjärvellä asukkaita 3428.

Siirtolaisuuden ensimmäinen jakso

Amerikan siirtolaisuus

1870-luvulta lähtien Amerikan siirtolaisuus oli voimakasta erityisesti Oulun ja Vaasan lääneissä. Tältä alueelta lähti vuosina 1870-1914 lähes 70 % koko Suomen siirtolaisista.

Reisjärven Amerikan siirtolaisuus alkoi merkittävimmin 1890-luvulla. Eniten ihmisiä Reisjärveltä lähti vuonna 1902, jolloin yhteensä 80 reisjärvistä muutti pois Suomesta. Näistä suurin osa lähti Amerikkaan, mutta myös Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin muutti väestöä. Sinä vuonna siirtolaisuus johtui suurilta osin ankarasta kadosta ja asevelvollisuuslakoista. Laittomien kutsuntojen takia Amerikkaan Reisjärveltä muuttivat esimerkiksi Matti Ahola, Kalle Ahola ja Leonard Suomala. Muista syistä sinne muuttivat mm. Akseli ja Valtteri Sorola, Ansu Lahti ja Antti Lehto.

Kun Yhdysvallat ja Kanada alkoivat 1920-luvulla rajoittaa maahanmuuttoa, alkoi siirtolaisuus heiketä. Talvisotaan tultaessa muutto väheni lähes kokonaan. 1930-luvun puolenvälistä vuosikymmenen loppuun asti Reisjärveltä ei lähtenyt enää yhtään siirtolaista.

Sodan jälkeen Pohjoismaiden lisäksi yleisimmät siirtolaisuuden kohteet olivat Kanada ja Australia. Syy suureen siirtolaisuuteen oli luultavasti alueen suuri syntyvyys ja siitä seurannut liikaväestö. Työnsaantimahdollisuudet heikentyivät lisääntyvän väestön myötä, eikä Pohjanmaalla ollut edes suuria teollisuuskeskuksia, jotka olisivat houkutelleet työläisiä. Lisäksi Amerikan siirtolaisuudesta muodostui Pohjanmaalla perinne ja monella maakuntalaisella oli enemmän tuttuja Amerikassa kuin Etelä-Suomen suurkaupungeissa. Siirtolaiset olivat yleensä iältään 20-24 vuotiaita ja vuosina 1869-1930 heistä 60-80 % oli miehiä. Monet nuoret lähtivät hankkimaan rahaa, jotta he voisivat palata takaisin ja ostaa synnyinkotinsa. Paluumuutto olikin vilkkainta juuri Oulun ja Vaasan lääneissä.

Poissa oleva väestö

Siirtolaisuuden toinen jakso

Muuttoliike Ruotsiin

Toisen maailmansodan jälkeen siirtolaisuus oli lähinnä Ruotsin ja Suomen välistä muuttoliikettä. Työttömyyden ja Ruotsin talouden voimakkaan kehityksen vuoksi lähdettiin töihin pariksi vuodeksi, jonka jälkeen usein muutettiin takaisin Suomeen. Tällä ei ollut suurta vaikutusta elinkeinorakenteen muutoksiin. Muuttoliikkeen huippuvuosi oli 1970, jolloin Suomesta muutti Ruotsiin yli 60 000 henkeä ja Reisjärven väestöstä 31,1 promillea lähti työnhakuun Pohjanlahden toiselle puolelle.