Olet täällä

Kunnanjohtajan haku

Ei ole riemulla rajaa, kun Reisjärvelle ajaa! Haemme nyt

KUNNANJOHTAJAA

toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Olemme rohkea, ripeä ja yhteisöllinen noin 2800 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen risteyksessä. Haastamme sinut jatkamaan kehittämistyötämme yhdessä henkilöstön, luottamushenkilöiden, kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa kuntastrategiamme osoittamaa polkua pitkin.

Uudet työpaikat ovat kullanarvoisia, joten luomme kasvun edellytyksiä sekä tuemme yritysten kehitystä paikallisesti ja alueellisesti. Järjestämme lähipalvelut vetovoimaisesti eri-ikäisten tarpeisiin innovatiivisesti vastaten. Teemme aktiivisesti työtä sen puolesta, että kuntalaiset voivat työskennellä, harrastaa ja asua terveissä tiloissa. Päiväkodin valmistuessa syksyllä 2020 meillä ovatkin Suomen puhtaimmat, uudet tilat aina varhaiskasvatuksesta lukioon saakka.

Johtajana olet päämäärätietoinen, suunnitelmallinen, ennakkoluuloton ja yhteistyökykyinen. Olet perehtynyt hyvin kunnan ja kuntakonsernin toiminnalliseen kokonaisuuteen ja talouden lainalaisuuksiin. Sinulla on kokemusta vaativista johtajatehtävistä, olet kuin kotonasi myös muutoksen keskellä.

Viran kelpoisuusehtona on koulutuksen tai käytännön kokemuksen perusteella saavutettu pätevyys kunnanjohtajan tehtävään. Arvostamme kehittämismyönteisyyttä, hyviä viestintätaitoja sekä paineensietokykyä. Erityisesti painotamme hyvää elinkeinoelämän tuntemusta sekä verkostoitumistaitoja. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja johtajasopimuksen mukaisesti. Hakijoille tai osalle heistä voidaan teettää soveltuvuusarviointi.

Täytämme viran mahdollisimman pian. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toivomme sinun esittävän hakemuksessasi palkkatoivomuksesi.

Pyydämme toimittamaan hakemukset ansioluetteloineen ja työtodistuksineen pe 31. tammikuuta 2020 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Reisjärven kunta, Reisjärventie 8, 85900 Reisjärvi tai sähköpostilla osoitteeseen reisjarvi(at)reisjarvi.fi. Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Lisätietoja antavat:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouni Tilli, puh. 040 590 6526, sähköposti jouni.tilli(at)reisjarvi.fi

Valtuuston puheenjohtaja Kaarlo Paavola, puh. 040 748 3981, sähköposti kaarlo.paavola(at)reisjarvi.fi

 

Reisjärven kunnanhallitus 16.12.2019