Sairaanhoitopiirien ohjeistukset koronatilanteesta

Koronaan liittyvissä suosituksissa ja ohjeistuksissa Reisjärven kunta noudattaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin antamia ohjeita. Reisjärvi kuuluu sote-palvelujen osalta Peruspalvelukuntayhtymä Selänteeseen, joka puolestaan kuuluu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin.

Erikoissairaanhoidon palvelut Reisjärvelle puolestaan tuottaa Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite.

Kunnan omassa korona-tiedottamisessa huomioimme sijaintimme sekä molempien sairaanhoitopiirien alueen tilanteen, mutta virallinen ohjeisto on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin.

rajoituksia.

Avin päätös 1.4.-25.4.2021

Avin ohje yleisötilaisuuksista

Avin valitusosoitus 

Muista turvaohjeet

 

Koronakaranteeni

Karanteenilla tarkoitetaan liikkumisvapauden rajoittamista, jonka tarkoituksena on ehkäistä taudin leviäminen. Karanteeniin määrätään henkilö, joka on altistunut koronalle ja karanteenin aikana selviää, onko tartuntaa todella tapahtunut. Varotoimena karanteeni katkaisee tartuntaketjun.

Karanteeniin määrätyn ihmisen pitää lähtökohtaisesti pysytellä kotioloissa. Hän saa ulkoilla, mutta ei olla ulkona lähikontaktissa toisten ihmisten kanssa. Tämän takia esimerkiksi väkijoukkoja on vältettävä ja pidettävä etäisyyttä muihin ulkona tavattuihin ihmisiin. Hän ei saa käydä muissa sisätiloissa, kuten apteekissa tai lähikaupassa, jotta mahdollista tartuntavaaraa ei syntyisi.

Ulos mennessä karanteeniin määrätyn on hyvä pitää hanskoja ja välttää esineiden koskemista. Hänen tulee myös muistaa hyvä käsihygienia ja yskiessä tai aivastellessa aivastaa hihaan tai puhtaaseen nenäliinaan.

Karanteeniin määrätyn henkilön muut mahdolliset perheenjäsenet saavat kuitenkin toimia ja liikkua normaalisti. Tauti ei tiettävästi leviä niin pitkään, kun henkilö ei ole vielä sairastunut. Jos karanteenissa oleva henkilö todetaan sairastuneeksi, tilanne muuttuu myös perheenjäsenten osalta.

 

Linkkejä

Koronahuoli- chat on kaikille suomalaisille avoin, maksuton, kahdenkeskeinen chat! HUSin tuottama Mielenterveystalossa toimiva tukipalvelu. 

THL Ajankohtaista koronaviruksesta

Ppky Selänne

Ppky selänteen Koronavirusta koskevat asiat päivystysnumeron kautta
044 770 0701 

Ppky Selänteen henkisen tuen avun numero

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivut

Keski-Pohjanmaan sosiaali-ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten koronainfo